Koulutusvakuutus on räätälöity vakuutusturva pysyvän työkyvyttömyyden varalta ilmailulupakirjan haltijoille. Se poikkeaa normaalista tavallisesta työkyvyttömyysvakuutuksesta siinä, että se on sidottu ilmailulupakirjan tai sen medical-osan menettämisestä aiheutuneeseen työkyvyttömyyteen. Edunsaajana on aina vakuutettu itse.
Koulutusvakuutukseen voi halutessaan liittää myös henkivakuutuksen, eli vakuutusturvan kuoleman varalta. Henkivakuutukseen voidaan nimetä edunsaaja (esimerkiksi avopuoliso).
Lupakirjan menettämisestä maksetaan vakuutetulle kertakorvaus. Vakuutus ei korvaa muita ansionmenetyksestä aiheutuneita kustannuksia.
Koulutuskuutuksen saamisen edellytyksenä on voimassaoleva ilmailulupakirja. Vakuutettavat lupakirjaluokat ovat ansiolentäjän- liikennelentäjän ja lennonjohtajan lupakirjat sekä sotilaslentäjät ja lennonjohtajat. Myös Patria Pilot Training Oy:n ammattilentäjäoppilaat voivat saada jo opiskeluaikanaan koulutusvakuutuksen, joka turvaa koulutuskustannukset, mikäli oppilas menettää lääketieteellisen kelpoisuutensa (medical-lupa).
Koulutusvakuutuksen vakuutusmaksut eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia menoeriä. Pysyvän työkyvyttömyyden perusteella maksettava kertakorvaus on saajalleen veroton suoritus.
(Tuloverolaki 80 §; veronalaisia korvauksia eivät ole henkilövakuutukseen perustuvat pysyvän työkyvyttömyyden tai vakuutussopimuksessa määritellyn sairauden taikka vamman johdosta saadut muut kertakorvaukset kuin ansionmenetyskorvaukset)
Vakuutus ei korvaa lupakirjan menettämistä, jos se on seurausta sairaudesta tai sen oireista, jotka on todettu ennen vakuutuksen alkamista.
Vakuutus sisältää rajoituksia vaarallisten urheilulajien osalta. Mikäli vakuutettu haluaa oman harrastuksensa sisältyvän vakuutuksen piiriin niin siitä on sovittava erikseen tapauskohtaisesti etukäteen.
Vakuutusehtoihin tulee perehtyä huolellisesti. Vakuutusehdoissa on mainittu tarkemmin vakuutuksen sisältö ja rajoitukset.
Lisätietoja: www.vakuutusmeklarit.fi
Patria Aviation Oy voi olla takaajana maksimissaan 30% saakka pankkilainassa, jonka opiskelija ottaa integroidun liikennelentäjän opintolinjan maksun kattamiseen
17.8.2010 16:00:00
Seuraava ATP -kurssimme alkaa 7.12.2010
5.8.2010 15:30:00
Patria Pilot Training Oy järjestää Lennonopettajien kertausseminaarin
27-28.11.2010 Malmin lentokentän toimitiloissaan. Seminaarin hinta on 300
euroa (sis alv 23%).
Lisätiedot ja ilmoittautumiset päälennonopettaja Juhani Haapamäelle.
23.7.2010 13:30:00
Seuraavat ATPL Distance Learning Ground School -lähiopetusjaksot järjestetään seuraavasti:
ATPL D/L GS1 19.9. - 1.10.2010
ATPL D/L GS2 7.11 - 19.11.2010
Patria Pilot Training Oy
Helsinki-Malmin lentoasema
00700 Helsinki
Puhelin 040 869 3100
Faksi 0204 69 3111
etunimi.sukunimi@patria.fi
pilot.info [at] patria [dot] fi