Työmarkkinat
Työllistyminen ja lentäjätarve nyt ja tulevaisuudessa
Patria Pilot Trainingin vapaarahoitteiset Ammattilentäjän Opintolinjat on suunniteltu vastaamaan minkä tahansa lentoyhtiön perämiesten valintakriteeriä. Koulutuksen aikana oppilaat saavuttavat sen lupakirjatason, jonka pohjalta työnhaun voi aloittaa heti koulun jälkeen. Työllistyminen koulun jälkeen on voimakkaasti riippuvainen vallitsevasta suhdanteesta lentoliikenteen alalla. 2000-luvulla alalla vallitsi voimakas kasvun aika, joka 2010 -luvulle tullessa hiipui maailmanlaajuisen laman myötä. Lentäjätarve onkin voimakkaasti syklinen ja talouden hyvinvoinnin mukaisesti reagoiva.Huolimatta ilmailualan väliaikaisesta taantumasta 2010 -luvun alussa ei yleinen kehityssuunta ole muuttunut. Kaluston koon pieneneminen ja reittiliikenteen monipuolistuminen, sekä suurten ikäluokkien eläköityminen luo työpaikkoja nuoremmille lentäjille, kun taoudellinen tilanne jälleen kehittyy. Yleensä alalla vaihtelut tapahtuvat nopeasti kumpaankin suuntaan: lentäjäpula iskee yhtä nopeasti kuin rekrytointikiellotkin lentoyhtiöissä. Kansainvälisten ammattijulkaisujen mukaan lentäjätarve tulee jälleen tulevaisuudessa kasvamaan. Lisäksi taloudellisen taantuman aikana on hyvä opiskella, ja valmistua koulusta lentäjätarpeen ollessa jälleen kasvussa.
Ammattilentäjän Opintolinjan läpäisy mahdollistaa työllistymisen myös ulkomaille JAR alueella (Eurooppa). JAR-lupakirjan voi myös pienillä kustannuksilla konvertoida vastaamaan muiden maiden vaatimuksia, jolloin työmarkkina laajenee kattamaan käytännössä koko maailman. Ulkomaille työllistymistä saattaa vaikeuttaa joidenkin lentoyhtiöiden kielitaitovaatimukset, mutta moniin yhtiöihin riittää hyvä englannin kielen taito.
Suurin potentiaali lentäjien työllistymiseen on tällä hetkellä Kaukoidässä, Kiinassa ja Intiassa, joissa arvioidaan tarvittavan vuodessa tuhansia uusia lentäjiä. Kuitenkin myös Suomessa ja lähialueilla aukeaa syvimmänkin taantuman aikana lentäjäpaikkoja eri yhtiöissä. Näistä ilmoitetaan yleensä ilmailualan kansainvälisissä lehdissä ja ilmailun nettisivuilla, sekä ajoittain myös kotimaisissa suurimmissa sanomalehdissä.
